Tämänpuoleisen ja tuonpuoleisen välillä
”Katsoin ulos ikkunasta, kun tunsin, että huoneessa on joku. Säikähdin, sillä ovi oli edelleen kiinni. Kun käännyin, näin enoni. Hän oli aineeton hahmo ja kuitenkin heti tunnistettavissa. Hahmo oli ikään kuin läpinäkyvä, muttei kuitenkaan kokonaan. Hahmo oli tummennettu ihmisen kaltaiseksi minua varten, etten pelästyisi, mutta itse asiassa hahmo oli pelkkää valoa. ’Enoni’ tai sielu tai tietoisuus ikään kuin seisoi oven edessä, mutta jalat eivät olleet maassa kiinni vaan hieman lattianpinnan yläpuolella.
Sitten enoni ’sanoi’ minulle: ’Kaikki on hyvin, älä ole surullinen’. En osaa sanoa miten kuulin tuon viestin, sillä ääntäkään ei kuulunut eikä sanoja käytetty, mutta viesti oli erittäin voimakas.
Tunsin hahmosta huokuvan suunnattomasti rakkautta minua kohtaan ja jollakin lailla se viestitti minulle, että tuli minun luokseni koska muiden suru esti häntä menemästä heidän luokseen. Yhtä nopeasti kuin hahmo oli ilmestynyt, se katosikin.
Tapahtuma jätti minuun syvän rauhan tunteen ja varmisti minulle sen, ettei varsinaista kuolemaa ole, on vain siirtymistä todellisuudesta toiseen. Siitä lähtien pelkoni kuolemaa kohtaan on koko ajan vain pienentynyt.”
Oheinen kertomus on yksi sadoista kokemuskertomuksista, joita sain väitöstutkimukseeni (Jälleenkohtaamisia, Helsingin yliopisto 2019; ks. myös Hän oli siinä – kokemukset yhteydestä kuoleman jälkeen). Kuvauksessa kuolleen läheisen hahmo oli kuin valosta tehty, hänestä huokui rakkautta ja hän jätti jälkeensä rauhan ja tunteen siitä, että kuolema on siirtymistä toiseen todellisuuteen.
Kuvaus yhtenee kuvauksiin pyhimysten ilmestymisistä, ja siinä on samoja piirteitä kuin Raamatun kertomassa pääsiäisen tapahtumissa ylösnousseen Jeesuksen kohtaamisissa. Vietämme pyhäinpäivää, joka on vainajien, pyhimysten ja myös henkien päivä. Oikeastaan pyhäinpäivä on kaikkien niiden läheistemme päivä, jotka ovat henkinä tuonpuoleisessa.
Monien mielestä kokemukset kuolleen läsnäolosta ovat pelottavia, sillä kuolleita ei ole – nykyään materialistisen ajattelun mukaan kaikki loppuu kuolemassa. Toisaalta läsnäolokokemukset koetaan hiukan pelottavina ja hämmentävinä myös sen vuoksi, että niiden kautta välittyy suurta rauhaa, syvää rakkautta ja selkeää viestiä tuonpuoleisesta. Enkelit, pyhät ja tavalliset valohahmoiset läheisemme sanovatkin monesti meille ilmestyessään, että älä pelkää.
Erään amerikkalaisen tutkimuksen mukaan etenkin katoliseen kirkkoon kuuluvat läsnäolokokemusten kokijat pitivät kokemuksiaan lähes jumalallisina, koska he olettivat, että vain pyhimyksillä on kyky palata kuolleista elämään. Siksi kokemukset tuottivat kokijoille haastetta tulkita kokemustaan suhteessa uskontoon. Tutkimukseni mukaan kuolleet yleensä toipuvat melko nopeasti elämän jäljistä ja painosta; luultavasti meistä tuleekin henkinä rauhan, rakkauden, valon ja lämmön lähettiläitä, sellaisia, jollaisia sielumme ovat.
Läsnäolokokemukset ovat yleisiä
Ympäri maailmaa tehtyjen tutkimusten perusteella on arvioitu, että noin puolella kaikista ihmisistä on elämänsä aikana kokemus kuolleen läheisen läsnäolosta. Vastaavasti jopa kahdella kolmasosalla surevista on kokemus yhteydestä kuoleman jälkeen. Kokemukset ovat siis yleisiä, ja niitä kokevat kaikenikäiset ihmiset henkilökohtaisista taustoista ja uskonnosta riippumatta.
Voisi kysyä, miksi läsnäolokokemukset ovat harvoin aiheena keskusteluissa ja mediassa. Usein kokijat jättävät kertomatta omille läheisilleen läsnäolokokemuksista. Näin monet kokijat ovat tehneet leimautumisen pelon ja sivuuttamisen vuoksi. On pelätty, että toiset torjuvat, pitävät heitä jollakin tavalla mieleltään horjuneena tai surussa kuolleeseen läheiseen takertuneena.
Usein ne, joilla ei ole itsellä tai lähipiirissä läsnäolokokemuksia, pitävät kokemuksia kuvitteluna. Kokijat voivat jättää kertomatta kauniista kokemuksesta siksi, että pelkäävät toisten sanovan, että se ei ole totta. Kokemusmaailma on jokaisella henkilökohtainen. Niinpä toisten kokemusten todentamistarve kyseenalaistaisi lopulta kaikki aistikokemukset. Toisaalta, ehkä samasta syystä monesti kerrotaan kielteisestä, pelottavista kokemuksista – ehkä toivoen, että toiset sanovan, ettei se ollut totta.
Kuolleen tunnistaminen tekee kokemuksesta myönteisen
Kuolleen tunnistaminen vaikuttaa siihen, koetaanko läsnäolokokemukset koetaan myönteisinä vai kielteisinä. Valtaosa väitöstutkimukseni kokemuksista koettiin myönteisinä. Yleensä kielteisinä koettiin sellaiset kokemukset, joissa kuollutta ei tunnistettu. Tällaisista tapauksista esimerkkinä on talon entinen asukas, joka kuolemansa jälkeen oli jäänyt oleilemaan taloon tai kävi siellä tai pihapiirissä. Silti osa kokemuksista, kuollut jäi tunnistamatta, koettiin myönteisinä.
Alkusäikähdyksen jälkeen kokemus muuttui myönteiseksi melkein aina silloin, kun kuollut tunnistettiin omaksi läheiseksi. Alkupelästys syntyy, kun tapahtumat ovat arkikokemuksista poikkeavia. Vaikka läsnäolokokemus hämmästyttää ja ehkä hämmentääkin, muuntuu se hyväksi, kun havaitaan, että kyseessä on kaivattu läheinen. Yleensä kokemuksia kerrottaessa puhutaankin kuolleesta sen ihmissuhteen mukaan, kuinka ihminen on tunnettu hänen eläessään. Puhutaan äidistä, mummosta, tyttärestä jne. eikä kuolleesta.
Kuolleen tunnistaminen tapahtuu monella tavalla
Kokemuksen tapahtuessa ilmenee jotakin sellaista, jonka vuoksi kokija yhdistää tapahtumat tai hahmon kuolleeseen läheiseensä. Tämä kuolleen tunnistaminen voi tapahtua monella tavalla. Yleisimmin kuollut voidaan tunnistetaan tutusta äänestä, tutunnäköisistä kasvoista, tuoksusta tai jostakin symbolista. Myös tunnelmasta tai kokemuksen tapahtumapaikasta voi tunnistaa läheisen kuten kotoa puolisonsa. Lisäksi useat kertovat tunnistavansa sisäisen tiedon tai tunteen perusteella. Näköaistimuksissa ja unissa kuollut tunnistetaan siitä, että hän esiintyy nuorena ja terveenä tai sen näköisenä kuin on nuorena ollut.
Kaikkien läsnäolokokemusten kautta välittyy kuolleelta läheiseltä jokin viesti. Yksinkertaisimmillaan viesti voi olla se, että hän on päässyt perille, tai että hän on mukana elävän elämän tapahtumissa. Viestit syntyvät kolmella eri tavalla. Kuolleet läheiset viestittävät vastaavalla tavalla kuin eläessään, puhuvat ja oleilevat arkisesti ja tilanteen mukaisesti. Toinen tapa on välittää viesti sisäisesti. Tätä kokijat kutsuvat telepaattiseksi kommunikoinniksi; monet kokijat nimenomaisesti mainitsevat kuulevansa kuolleen puheen sisäisesti. Kolmanneksi kuolleet viestivät symbolisesti tai välillisesti kokijan elämän tapahtumien kautta. Tällaisia ovat esimerkiksi luonnonilmiöt, jotka kokijat tulkitsevat kuolleen aiheuttamiksi.
Yleisin viesti on, että kuollut ei ole kuollut, vaan hänen olemassaolonsa jatkuu henkenä tai sieluna. Toiseksi yleisin viesti on, että kuolleella läheisellä kaikki on hyvin. Merkittäviksi on koettu myös viestit, että kuolinhetki oli oikea, eikä kukaan olisi voinut tehdä mitään kuoleman estämiseksi. Kenenkään kuolema ei näin ole ollut muiden ihmisten syy. Tämä on ollut monille sureville hyvin tärkeä tieto.
Läsnäolokokemukset tulisi rinnastaa muihin aistikokemuksiin
Läsnäolokokemukset ovat usein hyvin konkreettisia ja fyysiset muutokset havaittavia. Tästä huolimatta on arveltu, että kokemukset eivät olisi todellisia sillä perusteella, että kaikki eivät ole nähneet kuolleita. On huomionarvoista, että muutenkaan ei kiistetä toisten aistikokemuksia, vaikka itse ei olisi aistittu samaa.
Jälleenkohtaamisia-väitöskirjassani fyysiset aistit olivat mukana kahdessa kolmasosassa läsnäolokokemuksia. Sen vuoksi läsnäolokokemukset tulisi aistikokemuksiin, joiden perusteella muodostuu käsitys todellisuudesta. Huomattavaa on, että kaikki aistit olivat mukana kokemuksissa: Hänet oli kuultu, nähty, haistettu ja Hänen kosketuksensa oli tunnettu sekä Hänen elämäänsä liittyviä makuja oli maistettu. Lisäksi myös tutkimukseni symbolisissa kokemuksissa aistit olivat mukana.
On pohdittu, että ovatko läsnäolokokemukset todellisia, kun niitä ei voi toisintaa luonnontieteellisin kokein, havainnoida tai todentaa uudelleen. Emme kuitenkaan epäröi rakkautta, emme ystävyyttä tai tunteita, vaikka niiden olemusta ei voidakaan empiirisesti tutkia – muuten kuin lähinnä oman kokemuksemme mukaisesti.
Läsnäolokokemusten kokijat itse ovat sitä mieltä, että kuollut läheinen oli siinä: kokemuksessaan he ovat todella kohdanneet kuolleen läheisensä. Kohtaamisessa on ollut kokijoiden mielestä hyvin selviä tai vahvoja elementtejä siitä ihmisestä, jonka on eläessään tuntenut. Kokijat eivät puhukaan kuolleesta, joka muistuttaisi heidän tuntemaansa elävää, vaan läheisestä ihmisestä, joka vain sattuu olemaan kuollut, pois tästä elämästä.
Pyhyys, taivaallinen rauha ja rakkaus, syvä ymmärtämys, huolenpito sekä puhdas anteeksiantava yhteys ovat ominaisuuksia, piirteitä, jotka yleensä liitetään Jumalaan. Ja kuitenkin, juuri näitä ominaisuuksia kokemuksissa ja kuolleissa läheisissä koetaan. Jumala on sielujen yhteys.