
Lohduttavat Hän oli siinä -kortit suruun ja yhteyden kokemuksiin
Hän oli siinä -kortit on Sinulle joka surussa kaipaat Häntä, joka haluaisit vielä jatkaa vuorovaikutusta Hänen kanssaan. Hän oli siinä -kortit ovat myös Sinulle, joka
Hyvinvointia surussa
Markku Siltala tuo psykoterapeuttina, pappina ja tutkijana lohdutusta ja luottamusta sekä ohjaa hyvinvointiin surunkin keskellä. Hänen erityisosaamistaan on olla läsnä menetysten, surun ja kuoleman läheisyydessä.
Työssään psykoterapeuttina Markku on kannustanut surevaa – aikuista, nuorta, lasta – elämään surua omannäköisesti. Keskustelut ovat antaneet surevalle välineitä surun käsittelemiseen ja avanneet voimavaroja elää arkea surun aikana. Pappina Markun sanat ovat lohduttaneet ja kannatelleet surussa sekä avanneet toivoa eteenpäin, uusiin näköaloihin.
Teologina ja uskontotieteilijänä Markun rohkeus ja ennakkoluulottomuus ovat johdattaneet hänet tekemään väitöstutkimuksen kokemuksista kuolleen läsnäolosta. Väitöskirja ja siihen pohjautuva Hän oli siinä -kirja avaavat surevalle uusia, lohdullisia näkymiä kuolemasta sekä siitä, että yhteys läheiseen voi jatkua kuoleman jälkeenkin.
Hän oli siinä -kirja julkaistiin 2019 ja 2.painos 2021. Tilaa kirja verkkokaupasta hintaan 35,50 € (+ postitus 4,90 €) !
Lohduttava ja helppolukuinen väitöstutkimukseen perustuva tietokirja sekä lohduttavat kortit – Tilaa itsellesi tai lahjaksi!
Lue lisää
Ensimmäinen vainajakokemuksista tehty suomalainen väitöskirja
Onko Sinulla kokemuksia kuolleen läsnäolosta?
Jaa oma kokemuksesi tai avaudu ihmettelemään toisten kuvauksia aisteilla ja unissa koetuista kuolleen läsnäoloista.
Mitä, jos kaikki onkin Sinussa hyvin ja olet riittävä . . .
Psykoterapiani avaa näkökulmia itsensä hyväksyntään elämän muuttuvissa tilanteissa. Luokseni voit tulla keskustelemaan asioista, jotka painavat mieltä, tuovat erityisiä haasteita, aiheuttavat ristiriitoja tai hämmentävät elämää. Psykoterapiani antaa paikan ja tilan keskustella Sinun omilla ehdoillasi ja omalla kielelläsi kaikesta siitä, mikä on vienyt voimia tai synnyttänyt kielteisiä tunteita.
Psykoterapeuttina erikoisosaamistani on surun kohtaaminen: minulla on laaja kosketuspinta menetyksiin, kuolemaan ja suruun. Kanssani voit keskustella myös kokemuksista kuolleen läsnäolosta, hienovaraisista ja ainutlaatuisista kokemuksista, joihin olen perehtynyt väitöskirjatutkijana. Lue lisää Suruterapia – hyvinvointia surusssa.
Vastaanotolleni voit tulla ilman lähetettä yksin tai läheisesi kanssa, lapsetkin ovat tervetulleita. Otan vastaan myös työterveyshuolto- ja vakuutusasiakkaita – tiedustele mahdollisuutta työterveydestä tai lääkäriltäsi.
Kokemukseni on, että yksikin keskustelu auttaa.
Lue lisää psykoterapiastani
Minulla on surua, olen menettänyt läheiseni
Suruterapia on hyvinvointia surussa
Haluan purkaa sydäntäni, löytää reitin tai uusia näkökulmia
Yksinkin käynti voi tuoda avun
Siltalan Surudialogi ® on uutta suruterapiaa
Surudialogi on nopea apu, puhelinkeskustelua kanssani.
Varaa aika dialogiin
Tietoa tunnistaa, menetelmiä ja valmiuksia kohdata kokemus kuolleen läsnäolosta
Onko mielessäsi kuolemaa tai läsnäolokokemuksia koskeva kysymys, johon haluaisit kuulla ajatukseni tai mielipiteeni
Surudialogi on työnantajalta kaunis osanotto, lahja työntekijälle, jonka toivoo saavansa pian takaisin työyhteisöönsä.
Kokemukset kuolleen läsnäolosta arjen voimavaraksi
Tutkimustiedosta uutta ja voimaannuttavaa ajateltavaa
Vahvista ja laajenna työyhteisösi ammattiosaamista
Tietoa tunnistaa, menetelmiä ja valmiuksia kohdata kokemus kuolleen läsnäolosta
Hän oli siinä -kortit on Sinulle joka surussa kaipaat Häntä, joka haluaisit vielä jatkaa vuorovaikutusta Hänen kanssaan. Hän oli siinä -kortit ovat myös Sinulle, joka
Osa 1: Kommunikointia Hänen kanssaan symbolisesti Symbolinen kommunikointi on välillistä vuorovaikutusta kuolleen kanssa. Symboli joko edustaa kuollutta itseään tai viesti, joka kuolleelta välittyy, on symbolinen.
Lumihiutaleet Lumihiutaleet putoilevat, laulavat lumet kevyttä valoa, tähdenvälkkeitä tuoltapuolen, sinne hänkin ja monet muut jo kutsun saivat, liianko varhain? mietit, kaipaat, kait itketkin; oi satakaa
Markku Siltalaa on haastateltu yrittäjät.fi-verkkolehdessä, lue juttu tästä linkistä
Kahvipaussi kuoleman kanssa – keskusteluilta to 2.11.-23 klo 18 Tapiolan kirkossa kahvila Valossa Jälleenkohtaamisia – kokemukset kuolleen läsnäolosta. Puhujavieraana TT, psykoterapeutti, pastori Markku Siltala Espoon
Markku Siltala on Rajatiedon Yhteistyö ry:n järjestämillä Hengen ja Tiedon messuilla Helsingissä 14.-15.10.2023 – tervetuloa! Tule keskustelemaan Markun kanssa kokemuksista kuolleen läsnäoloista, osallistumaan lauantain 14.10.-23
(C) MARKKU SILTALA
markku@markkusiltala.fi
interapia y-tunnus: 2026952-5
VARAA AIKA:
PSYKOTERAPIAAN
DIALOGI-PALVELUUN
YHTEYDENOTOT:
OTA YHTEYTTÄ
JÄTÄ KOKEMUSKERTOMUKSESI