Suruterapia-sivun yläkuva_v2

SURUTERAPIA – hyvinvointia surussa

Suruterapiani luo paikan keskustella menetyksestä ja kaipuusta. Se tuo erilaisia näköaloja surevan ajatuksiin, tunteisiin ja kokemuksiin sekä mahdollistaa hyvinvointia arjessa myös surun aikana. Suruterapiani kokoaa voimavaroja matkalle eteenpäin, omannäköisen arjen vahvistumiseen.

Kuolema katkaisee yhteyden läheiseen. Suru koettelee, koettelee yhteyttä myös toisiin ihmisiin. Usein suru koetaan sisäisenä etäisyytenä, aivan kuin olisi kaukana itsestä. Suruterapian tavoitteena on paluu yhteyteen oman itsensä, kuolleen läheisen sekä muiden ihmisten kanssa.

Psykoterapeuttina ja pappina työskennellessäni olen kohdannut runsaasti läheisensä menettäneitä. Olen ollut läsnä surevien lähellä sekä tukenut surussa selviytymistä monin eri tavoin. Suruterapia antaa surevalle turvallisen tilan lausua ääneen arkoja kysymyksiä: tulkita omaa itseään silloinkin, kun ei ole sanoja. Puhua sanomatta jääneestäkin.

Läheisen menetys yleensä horjuttaa kuolemaan liittyviä käsityksiä ja uskomuksia sekä myös muuttaa niitä. Monipuolinen ammatillinen taustani antaa hyvät puitteet keskustella aivan kaikista kuolemaan liittyvistä uskonnollisista tai ei-uskonnollisista aiheista ja kokemuksista. Myös hautajaistavoista ja -perinteistä sekä niihin liittyvistä peloista ja toiveista voi kanssani keskustella.

Suruterapiassa käytän kehittämääni Surudialogia, keskustelumenetelmää, joka on ratkaisu- ja voimavarakeskeisen psykoterapian uudenlaista soveltamista suruun. Surudialogi voi olla nopea yhden käynnin interventio tai intensiivinen useamman käynnin keskustelusarja kuolemantapauksen aiheuttamassa kriisissä. Se auttaa surevaa surussa toipumisessa sekä edistää hyvinvoinnin palautumista. Surudialogista saa yksilöllisiä välineitä surun kanssa elämiseen arjessa ja työssä.

Vastaanotolleni voit tulla ilman lähetettä yksin tai läheisesi kanssa, lapsetkin ovat tervetulleita. Kokemukseni on, että yksikin Surudialogi voi tuoda avun!

Hyvinvointia suruun – varaa aika suruterapiaan Pihlajalinnaan.
Katso myös matalankynnyksen dialogipalveluitani.