Joulunaika on valon aikaa, ja tähti näkyy kirkkaana yön taivaalla. Joulunaika on myös yksi niistä tärkeimmistä ajoista, jolloin muistetaan kuolleita läheisiämme. Kodin joulunvietossa kaivataan ja muistellaan häntä, joka ei enää ole keskellämme. Hautausmaille sytytellään runsaasti kynttilöitä sielunmatkaa jatkaneita kaivaten ja yhteisestä matkasta kiittäen. Aivan kuin edesmenneitten sielut laulaisivat sitä kauniimpaa laulua, mitä enemmän haudoilla on jouluna säteileviä kynttilöitä.
Valo näyttää tietä, paljastaa kaiken, ja saa näyttämään kaiken sellaisena kuin se on. Sanotaan, että totuus valaisee; mikä kestää päivänvalon, se on oikein ja hyväksyttävää. Hämärään ja pimeään viedään salattu, sellainen mikä ei kestä päivänvaloa. Suurinta ja kauneinta valoa on rakkauden valo, Jumalan valo, joka hehkuu kaiken olemassa olevan ja ihmisen yllä ja taustalla. Sen huomaa esimerkiksi siitä, että kaikkea ei voi järjellä selittää, mutta jotenkin tiedostaa asioiden laidan. Selitykset yltävät vain materiaan ja maalliseen maailmankuvaan.
Jumalan valo nähdään yleensä silloin, kun tästä elämästä lähdetään tuonpuoleiseen – ja sen valon voivat nähdä myös ne ihmiset, jotka ovat lähtijää saattamassa. Ikuinen valo ja kirkkaus voidaan nähdä muulloinkin – tämän huomasin tehdessäni väitöskirjatutkimusta. Aiheeni oli kokemukset kuolleen läsnäolosta. Tutkin kertomuksia, joissa kokijat kuvailivat omia kokemuksiaan, joissa olivat tunteneet kuolleen läheisen läsnäolon, aistineen kuolleen jollakin aistilla tai nähneen hänestä unta. Mukana oli myös symbolisia kokemuksia, joissa viesti kuolleelta läheiseltä välittyi jonkun tapahtuman kautta.
Hyvin useissa kokemuksissa oli läsnä taivaallinen valo, kirkkaus, säteily tai hehku – ja niiden valohavaintojen mukana välittyi kokijalle myös suurta rauhaa ja ylimaallista rakkautta. Kokemuksissa esiintynyttä kuollutta läheistä oli usein ympäröinyt valo tai hänen hahmonsa oli säteillyt kirkasta valoa. Osa kokemuksista on sellaisia, joissa oli ollut valoa symboloimassa kuolleen läsnäoloa – näkyi valohahmo ja jostakin tuli vahva tunne, keneen kuolleeseen valohahmo liittyi. Tällaisissa kokijat ovat tulkinneet kuolleen läheisen viestittävän, että he ovat päässeet perille tai että heillä on kaikki hyvin, tai että he seuraavat rakkaudella elämään jääneiden elämää.
Seuraavassa pitkässä kertomuskatkelmassa kokijaa kuvaa joulun läheisyydessä tapahtunutta isänsä kuolemaa, elämästä lähdönhetkeä:
Olen saanut kokea ihmeellisen kirkkaan valon isäni vuoteen vierellä sairaalassa. Isäni oli jo iäkäs, ollut mukana sodissa. Isä sai elää suhteellisen terveenä ja asua kodissaan miltei loppuunsa asti. Noin viikkoa ennen kuolemaa isä sai sairauskohtauksen eikä enää toipunut siitä. Kävin lähes joka ilta tuon sairaalassaolon aikana häntä tapaamassa. Jokaisella käynnilläni hän kertoi noita sotaan liittyviä kokemuksia, asioita, joista hän ei kovinkaan paljon ollut puhunut.
Oli perjantai-ilta ennen joulua, kun menin lapseni kanssa häntä katsomaan ja vein hänelle päivän sanomalehden, jos hän jaksaisi sitä lueskella, kun oli aikaansa seuraava vanha mies. Siinä juttelimme kaikenlaista ja isä kertoi taas jonkin sotatapahtuman. Olimme olleet siinä n. 1/2 tuntia, kun lapseni sanoi, että täällä on niin kuuma, hän lähtee käytävälle. Sanoin, että minä tulen pian. Aloin jotenkin kiirehtiä lähtöäni, sillä isän ympäröi ihmeellinen kirkas valo, isän kasvot olivat kuin nuoren ihmisen kasvot, sileät, valo teki ne valkeiksi, kirkkaiksi! Isä ikään kuin säteili valoa! Minua alkoi pelottaa, minusta alkoi tuntua, että nyt tapahtuu jotain suurta, kuoleeko isä nyt? Mitään siihen viittaavaa en kuitenkaan havainnut.
Isä laittoi lukulasinsa ja alkoi lukemaan lehteä. Kysyin, haluaako hän, että tulen huomennakin häntä katsomaan, hän ensin arveli, että kannattaako se tulla, mutta sitten hän sanoi, että tulkaa vain. Siitä minä sitten lähdin, pelokkaana ja isä jäi siihen kirkkaaseen valoon. Potilashuoneessa oli vain hämärä kattovalo ja vuoteen päädyn yläpuolella lukuvalo!
Kävimme vielä lapseni kanssa hoitajien kansliassa ja kyselimme tilannetta, josko isä pääsisi jouluksi kotiin. Tulimme kotiin. Tuntui hyvältä, kun isä vaikutti niin virkeältä, vaikka se valo pelotti minua. Jäin miettimään, miksi en puristanut isän käsiä lähtiessäni, mutta en uskaltanut, koska ajattelin, että se enteilisi hyvästejä, vaikka en niin halunnut enkä uskonut.
Siinä sitten kävi niin, että noin 1/2 tunnin kuluttua isä oli saanut uuden kohtauksen eikä hän siitä selvinnyt. Kun sain tämän tiedon, olin kovasti järkyttynyt.
Asia on kovasti minua askarruttanut. Tuon kokemuksen jälkeen olen [silti] tuntenut oloni turvalliseksi, enää ei minua pelota mikään, olen saavuttanut rauhallisen olotilan, olen kiitollinen, että sain nähdä ”kirkkauden”, olen kiitollinen sen antamasta voiman ja turvallisuuden tunteesta.
Kertomuksessa on monia meille ihmisille tuttuja asioita kuten pelästyminen epätavallisesta tapahtumasta – ja samalla tunne, että jotakin suurta tapahtuu. Kokija kohtasi jotakin selvästi tavallisuudesta poikkeavaa, vaikkakin puitteet olivat arkiset jopa murheiset. Ihmeellisen kirkas valo näytti muuttavan vanhan ja sairaan miehen kasvot nuoren näköiseksi. Kertomuksessa on yhtymäkohtia myös tutkimukseni unikokemuksiin ja näköaistimuksiin, joissa kuollut läheinen esiintyy hyvin usein nuorena ja terveenä – aivan kuin nuortuisimme tuonpuoleisessa.
Erityisen tuttua meille lienee kertomuksessa se, että kokijaa pelotti ihmeellinen ylimaallinen kirkkaus, joka ympäröi hänen läheistään. Me saatamme pelätä sitä suurta, kaunista, ikuisesti voimakasta, jonka äärellä monissa elämämme tilanteissa kuitenkin olemme – Jumala, rakkaus ja valo ovat hämmästyttäviä! Pelosta huolimatta kokija ymmärsi, että jotakin suurta oli tapahtumassa … tuonpuoleisen valo oli avaamassa porttia vanhan miehen lähteä elämästä tuonpuoleiseen.
Kun vietämme tänä jouluna yhteisiä – ja ehkä yksityisiäkin valonjuhlan hetkiä, saamme avautua ikuiselle rakkauden valolle, ehkä pyytääkin sitä avautumaan. Mitä jos tapahtuisi ihme, saisin tunteen yhteydestä toiselle puolen? Jumalan rakkaus meissä ihmisissä ja elämässämme on paljon ikuisempi kuin tänä aikana tarjottu lyhyt näkymä, vaillinainen maallisiin pelkoihin perustuva elämänkuva. Rakkaus meissä on kaikkia pelkoja vahvempi ja totuudensalailua suurempi, se on valo, joka säteilee totuudesta ja ikuisuudesta. Sen kirkkaudessa voimme rakentaa uutta valon maata, jossa puhdas välittäminen ja aito rakkaus rakentuvat yhteiseksi voimaksi ja iloksi.